 | Psykosynteesin perusti 1900-luvun alussa italialaislääkäri Roberto Assagioli, joka syntyi Venetsiassa 1888. Assagiolin nimi liitettiin jo varhaisessa vaiheessa Sigmund Freudin oppilaiden joukkoon. Nuorena opiskelijana hän oli mukana Zurichin Freudseurassa, jonka jäsenet olivat psykoanalyysin uranuurtajia, ja hän kirjoitti tohtorinväitöksensä psykoanalyysistä.
Vuonna 1910 toi hän psykosynteesin mukanaan Firenzen yliopistoon, mutta Carl Gustav Jungin ja monen muun analyytikon lailla hän havaitsi sen rajoittuneisuuden. Assagioli halusi nähdä asiakkaansa pohjimmaltaan terveinä yksilöinä, jotka aika ajoin vain toimivat tavanomaista heikommin tuloksin. Hänen mielestään psykoanalyysissä keskitytään liian paljon potilaan sairaisiin piirteisiin. Mutta Freudin ja Assagiolin näkemykset erosivat toisistaan muissakin yhteyksissä. Kirjeessään Freudille Assagioli totesi: "Sanotte, että ihminen on talo, jossa on kellari ja asuinkerros. Omassa teoreettisessa rakennusmallissani on kellarin ja asuinkerroksen lisäksi välikerros, yläkerros, aurinkotasanne ja hissi."
Assagioli viittasi nimenomaan ihmisen hengelliseen ulottuvuuteen verratessaan ihmistä taloon, jossa on myös yläkerros ja aurinkotasanne. Yläkerros nimittäin edustaa sitä osaa meissä, johon sisältyy luovuus, intuitio ja rakkaus; aurinkokatos puolestaan sitä osaa ihmisessä, jossa pystymme saavuttamaan yhteyden korkeampaan ulottuvuuteen ja saamaan johdatusta elämäämme.
Assagiolin tarkoitus oli luoda sellainen lähestymistapa, joka käsittäisi koko ihmisen: luovuuden, viisauden, ilon ja myöskin vietit ja yllykkeet. Psykologia, josta olisi käytännön hyötyä ihmisille, jotka tahtoivat ponnistella kohti parempaa elämää.
Kun Freud kutsui työstentelymetodiaan psykoanalyysiksi (analysis = eritellä, hajottaa osiin), Assagioli päätti kutsua omaansa psykosynteesiksi (synthesis = liittää yhteen, sulauttaa). Hänen mielestään ei nimittäin riittänyt pelkästään analysoida ja ymmärtää, miksi me käyttäydymme tietyllä tavalla. Hän kehitti myös välineet, joiden avulla me pystymme muuttamaan oivalluksemme käytännön toiminnaksi.
Vuonna 1926 Assagioli perusti Psykosynteesin Instituutin (Instituto di Psicosintesi) Roomaan ja muutamaa vuotta myöhemmin Firenzeen. 1960-luvun loppupuolella hänen ideansa alkoivat saada laajempaa kannatusta ja nuorempia terapeutteja matkusti Firenzeen häntä tapaamaan. Kuollessaan 1974 oli hän jo saanut kokea, että psykosynteesi oli tullut tunnetuksi monella puolella maailmaa, ja että sitä tarjoavaa koulutusta oli perustettu useihin eri maihin.
|
|  |