 | HumaNova ja ympäristö
Ihmiskunta on läheisessä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta niin sisäisellä kuin myös ulkoisella tasolla. Ympäristö on täysin riippuvainen meistä ihmisistä ja ihmiset ovat täysin riippuvaisia ympäristöstä. Tämän vuoksi HumaNovan perusajatus onkin, että haluamme kohdata sekä henkilökohtaiset että ammatilliset tarpeemme vuorovaikutuksessa ympäristöömme.
Ympäristötyön tulee olla luonnollinen osa HumaNovan toimintaa sekä sen päivittäistä työtä. Jatkuva ympäristötyö joka koskee kaikkia, tulee saavuttaa seuraavalla tavalla:
|
- Että HumaNova noudattaa asetuksia sekä voimassaolevia lainsäädäntöjä
- Että HumaNova niin ptikälle kuin mahdollista ottaa päätöksissään huomioon myös ympäristön
- Että HumaNova tehokkaan kierrätyksen kautta ja käyttämällä luonnonvaroja vähentää toiminnastamme johtuvaa saastuttamista
- Että HumaNova asettaa ympäristövaatimuksia tuotteiden ja palveluiden ostoissa
- Että HumaNova rohkaisee työtovereitaan luomaan aktiivista ympäristötyöskentelyä sekä tähtäämään jatkuviin parannuksiin ympäristötyössä
- Että HumaNova kulkuvälineitä valittaessa ottaa huomioon ympäristön
|
|
|  |